Uutiset

Lumene mukana uudessa Koli Relax Spa hemmottelu- ja maisemakylpylässä

10.4.2013

Pohjoiskarjalan Osuuskaupan yhteistyökumppaneina suomalaiset hyvinvointiyhtiöt Lumene ja Tulikivi.

Sokos Hotel Kolin yhteyteen rakennetun Koli Relax Spa-hemmottelu- ja maisemakylpylän itsehoitokonsepti on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Myös saunaosasto on erikoislaatuinen: Tulikivi on rakentanut kylpylään Suomen ensimmäiset vuolukiviset lauteet. Kylpylä avasi ovensa kävijöille 22. maaliskuuta.
– Sokos Hotel Kolin täysin uudistetut ravintola-, kahvila-, kokous- sekä vastaanottotilat avattiin marraskuun lopussa. Maaliskuussa oli hemmottelukylpylän ja sen yhteyteen tulevan Kirjastobaari Hiekkapakan avaamisen vuoro. Tämän mittavan uudistustyön tavoitteena on varmistaa hotellin ympärivuotinen toiminta, edistää matkailua ja lisätä sitä kautta myös työpaikkojen määrää Kolilla, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Juha Lindholm sanoo.

Koli Relax Span toiminta-ajatus pohjautuu itsensä hemmotteluun ja kaunistautumiseen Kolin kansallismaisemissa. Lindholm on hyvillään siitä, että kylpylän toteutuksessa on voitu tehdä työtä kahden merkittävän suomalaisen yhteistyökumppanin kanssa. Kylpylän hemmottelutuotteet on tehty yhteistyössä Lumenen kanssa. Jokainen kylpyläkävijä saa kokoelman pohjoisiin raaka-aineisiin pohjautuvia ylellisiä Lumene-hemmottelutuotteita. Kylpylävieras voi tuotteiden avulla hemmotella itseään omaan tahtiin vartalon ja kasvojen kuorinnalla, naamiolla sekä jalkojen, käsien ja vartalon hoitotuotteilla. 
- Koko kylpylän kiertäminen itsehoitoineen on reilun kahden tunnin elämys, Sokos Hotel Kolin hotellinjohtaja Susanna Saastamoinen sanoo.
- Yhteistyö PKO:n ja Tulikiven kanssa on ollut todella antoisaa. Suomalaiset Lumene-tuotteet täydentävät kylpyläelämystä, ja ihon hoitoa voi jatkaa samoilla tuotteilla myös kotona, sillä hotellin myymälästä voi hankkia tuotteita myös mukaan. On hienoa, että Lumene voi tarjota tämän kokemuksen niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin vieraille, kertoo LUMENE Oy:n toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.

Koli Relax Span saunamaailman seinät, lepotuolit sekä saunamaailman muut kivipinnat kiukaineen ja vuolukivisine lauteineen ovat Tulikiven ammattilaisten työtä. Löylyistä voi nauttia Tulikiven erikoislaatuisilla, muotoilluilla vuolukivilauteilla, joiden jäähdytys on ratkaistu kierrättämällä altaiden vesi lauteiden rakenteissa. Vuolukiviset lauteet ovat ainoat laatuaan Suomessa.
- Kolin luonto ja maisemat ovat todella hienoja. Olen iloinen siitä, että nyt kaikilla on tilaisuus päästä kokeilemaan Tulikiven tuotteita tässä ainutlaatuisessa ympäristössä. PKO tekee maakunnallisesti arvokasta työtä kehittäessään Kolia kunniahimoisella otteella, Tulikivi Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen sanoo.

Hemmottelukylpylässä on erilaisia altaita, saunoja sekä mahdollisuus hemmotteluhoitoihin. Välillä voi käydä rentoutumassa maisematerassin kylpypaljuissa. Kylpylässä on panostettu koon sijaan erityisesti viihtyvyyteen. Kylpylään mahtuu kerrallaan noin 50 henkeä. Hemmottelukylpylän ensisijainen kohderyhmä ovat aikuiset, pariskunnat ja yritysryhmät. Lapsiperheet ovat tervetulleita kylpylään päiväsaikaan ennen kello 16.

Lisätietoja:
PKO, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Juha Lindholm, p. 010 762 2017
Lumene Oy, toimitusjohtaja Tapio Pajuharju, p. 050 577 4200
Lumene Oy median yhteyshenkilö: viestintäpäällikkö Kirsi Gotthardt, p. 040 512 9975
Tulikivi Oy, viestintäjohtaja Anu Vauhkonen, p. 040 765 2484
 

Lumene-joululahjavarat Baltic Sea Action Groupille

20.12.2012

LUMENE Oy:n joululahjoihin varatut rahat ohjataan tänä vuonna Baltic Sea Action Groupin Itämeren pelastustyöhön.

Baltic Sea Action Group (BSAG) on 2008 perustettu puolueeton säätiö, joka tuo yhteen kaikki Itämeren pelastamiseksi tarvittavat toimijat. BSAG tekee rakentavaa, ratkaisukeskeistä yhteistyötä eri viranomaisten sekä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Lähtökohtana on, että kaikki tekevät Itämeren hyväksi sitä, minkä parhaiten osaavat. Innovatiivisesta toimintatavasta hyötyvät niin Itämeri kuin työhön mukaan lähteneet tahotkin.

Lisää tietoa Baltic Sea Action Groupista ja sen toiminnasta löytyy osoitteesta: www.bsag.fi

Angry Birds by Lumene

18.9.2012

Supervoimia supermarjoista! Ota lintujen lailla marjavoimat käyttöösi:
ANGRY BIRDS BY LUMENE

Huippusuositut linnut valloittavat nyt myös kylpyhuoneet, kun Lumene tuo markkinoille uuden iloisen Angry Birds by Lumene -ihonhoitosarjan. Sarja sisältää päivittäiseen käyttöön sopivan suihkugeelin, shampoon, vartaloemulsion ja käsivoiteen, joissa on miedot tuoksut. Pirteän värikkäät pakkaukset sopivat kaikenikäisille naisille, miehille ja pienemmillekin Angry Birds -faneille. Tuubit toimivat myös hauskoina lahjoina tupaantuliaisissa, synttäreillä jne. Angry Birds by Lumene -tuotteet tulevat kauppoihin lokakuun aikana.

www.angrybirdsbylumene.com

ANGRY BIRDS Lakka Suihkugeeli
Raikas suihkugeeli puhdistaa vartalon ihon hellävaraisesti ja jättää iholle pehmeän, virkistyneen tunteen.
Pakkaus: 200 ml.

ANGRY BIRDS Vadelma Shampoo
Shampoo normaaleille hiuksille. Sopii päivittäiseen käyttöön.
Pakkaus: 200 ml.

ANGRY BIRDS Karpalo Vartaloemulsio
Raikas vartaloemulsio kosteuttaa ihoa tehokkaasti.
Pakkaus: 200 ml.

ANGRY BIRDS Mustikka Käsivoide
Täyteläinen käsivoide kosteuttaa ja ravitsee ihoa.
Pakkaus: 75 ml.

Tuotteet eivät sisällä parabeeneja.
Kaupoissa lokakuussa 2012.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Kirsi Gotthardt
kirsi.gotthardt@lumene.com
puh. 040 512 9975

Tiedottaja Marjukka Naakka
marjukka.naakka@lumene.com       
puh. 050 526 2954

 

Lumene ja Rovio yhteistyöhön

4.9.2012

LUMENE JA ROVIO YHTEISTYÖHÖN
Tavoitteena uudet kohderyhmät ja kansainvälinen kasvu

Kaksi kansainvälistä suomalaista kasvuyritystä, LUMENE Oy ja Rovio Entertainment, ovat solmineet yhteistyösopimuksen.Yhteistyö tulee käsittämään tuotelanseerauksia useilla markkina-alueilla. Molempien yhtiöiden tavoitteena on saavuttaa yhteistyön kautta uusia kohderyhmiä ja saada näin tukea omille kansainvälisille kasvutavoitteilleen uudessa tuoteryhmässä .

Kaksi oman alansa johtavaa suomalaisyritystä, LUMENE Oy ja Rovio, aloittavat yhteistyön. Sopimuksen myötä lanseerataan Angry Birds -uutuustuotteita, jotka näkyvät Suomen myymälöissä lokakuussa ja syksyn mittaan myös valikoiduissa jakelukanavissa Skandinaviassa sekä Venäjällä. Yhteistyö saa tämän jälkeen uusia muotoja vuonna 2013.

Sekä LUMENE Oy että Rovio Entertainment tähtäävät kasvuun kansainvälisillä markkinoilla. Kasvua tuetaan mm. tuoteinnovaatioilla ja innostamalla uusia kuluttajakohderyhmiä tuotteiden pariin. Yritysten tuore yhteistyösopimus tukee näin omalta osaltaan kasvutavoitteita. Tässä vaiheessa itse tuotteista paljastetaan vain se, että Angry Birds -linnut ja Lumene-tuotteiden tehoraaka-aineina olevat pohjoiset marjat yhdistyvät niissä uudella, hauskalla tavalla.

”Yhtiöitä yhdistävät suomalaisuuden lisäksi korkealaatuiset, erittäin innovatiiviset tuotteet sekä määrätietoinen ja rohkea panostus kansainvälisiin markkinoihin. Rovio on meille siksi ihanteellinen kumppani. Yhteistyö avaa meille mielenkiintoisia uusia näkökulmia myös markkinoinnin kannalta. Uutuustuotteiden markkinoinnissa tullaan hyödyntämään muun muassa sosiaalista mediaa, Angry Birds -yhteisöä ja peliympäristöä”, kertoo LUMENE Oy:n toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.

”Olemme viihdeyritys; haluamme ilahduttaa ja viihdyttää fanejamme kautta ikäryhmien. Yhteistyö Lumenen kanssa tuo brändimme aivan uusille osa-alueille, kuten perheen arjen pieniin hemmotteluhetkiin”, valottaa Rovion operatiivinen johtaja Harri Koponen.

LUMENE Oy
LUMENE Oy on kokonaisvaltaisen kauneuden ja hyvinvoinnin huippuosaaja. LUMENE Oy kehittää, valmistaa, myy ja markkinoi korkealaatuisia Lumene ihonhoito- ja värikosmetiikkatuotteita. Yrityksen menestys perustuu tinkimättömään, suomalaiseen ammattitaitoon ja innovatiiviseen tuotekehitykseen, joka hyödyntää alan uusinta teknologiaa sekä pohjoisen luonnon tehokkaita raaka-aineita. Korkealaatuiset Lumene-tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa, ja yrityksen tärkeimmät vientimarkkinat ovat Ruotsi, USA ja Venäjä. Suomessa Lumene on alansa markkinajohtaja. LUMENE Oy:n liikevaihto vuonna 2011 oli noin 85 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 530 henkilöä.
www.lumene.fi

Rovio
Rovio Entertainment Oy on viihde- ja mediayhtiö maailmalla menestyneen Angry Birds -brändin takana. Vuonna 2009 Rovio julkaisi Angry Birds -pelin ja sen hahmoista tuli pian maailmanlaajuinen ilmiö. Angry Birds -pelit ovat nauttineet kasvavasta suosiosta kaikkialla maailmassa, ja ilmiö on laajentunut yhä uusille liiketoiminta-alueille. Rovio laajentaa toimintaansa animaatioiden, oheistuotteiden, julkaisu- ja kustannustoiminnan sekä erilaisten palvelujen saralla. Rovion pääkonttori sijaitsee Espoossa.
www.rovio.com

Lumene apteekkikanavaan uudella tuotekonseptilla

13.8.2012

LUMENE Oy on kehittänyt uuden Lumene LAB -ihonhoitosarjan, joka tulee myyntiin vain apteekeissa. Lumene LAB -tuotesarjalla kotimaan markkinajohtaja LUMENE Oy vastaa uuden vaativan kohderyhmän kysyntään. Ihonhoitosarjan tuotekehitystyö on tehty poikkeuksellisen laajan asiantuntijaryhmän kanssa. Lumene Youth Experts -ryhmään kuuluu sekä apteekkien edustajia että useiden osaamisalueiden – luonto, iho, kemia ja terveelliset elämäntavat – asiantuntijat.  Suomessa apteekki on Lumene-ihonhoitotuotteille täysin uusi jakelukanava, mutta LUMENE Oy:llä on kokemusta apteekkikanavasta USA:n ja Ruotsin markkinoilta.

Apteekkisarjan lanseeraus on merkittävä askel lääketeollisuustaustaisen LUMENE Oy:n historiassa. Sarjan kehittäminen perustuu kuluttajien toiveisiin, apteekkien näkemykseen ja perusteelliseen taustatutkimukseen. ”Apteekkisarjallamme voimme palvella kokonaan uutta kohderyhmää. Kuluttajilta on vuosien varrella tullut meille toiveita siitä, että Lumene kehittäisi tuotesarjan, jota myydään apteekeissa. Olemme selvittäneet perusteellisesti apteekeista ihonhoitotuotteensa ostavien kuluttajien tarpeet, ja Lumene LAB on mittavan kehitystyön jälkeen vastaus näihin tarpeisiin. Uuden jakelukanavan valloittaminen on LUMENE Oy:lle merkittävä mahdollisuus. Ruotsin ja Yhdysvaltain markkinoilla muita tuotesarjojamme onkin jo myyty apteekeissa menestyksellisesti”, kertoo LUMENE Oy:n toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.

Apteekkien asiakkaat haluavat neuvoja ja luotettavia tuotteita

Uuden tuotesarjan kehitys perustuu LUMENE Oy:n tekemiin kuluttajatutkimuksiin, kosmetiikka-alan uusimpiin tutkimuksiin ja yrityksen perustaman Youth Experts -asiantuntijaryhmän näkemyksiin. Lumene LAB -tuotteet palvelevat nimenomaan apteekista ihonhoitotuotteensa ostavaa kohderyhmää. Apteekkiasiakkaat ovat korostetun ratkaisukeskeisiä eli hakevat esimerkiksi tiettyyn ihohaasteeseen täsmätuotetta. Heille on erityisen tärkeää, että tuotteet ovat tutkitusti tehokkaita ja turvallisia. Kuluttajilla on vahva luottamus apteekkien asiantuntijuuteen ihonhoidossa.

”Apteekeissa asioiva kuluttaja haluaa ostaa ihonhoitotuotteita, jotka ovat luotettavia ja tarkoin tutkittuja. Häntä kiinnostavat erityisesti tutkitusti tehokkaat ja turvalliset anti-aging-tuotteet, jotka ovat vain apteekkivalikoimassa. Hän hyödyntää mielellään apteekkihenkilökunnan osaamista tuotteiden valinnassa. Apteekeissa asioiva kuluttaja on tavallisesti erittäin valveutunut tuotteiden raaka-aineiden suhteen, ja hän on myös perillä alan uusimmista innovaatioista sekä haluaa tutustua niihin itse”, kertoo LUMENE Oy:n innovaatio ja kehitysjohtaja Tiina Isohanni.

Kotimaisuus, vahva asiantuntijaryhmä ja tutkimus kilpailuetuina

Apteekeissa Lumene LAB -tuotesarja on otettu vastaan positiivisesti. Suomen markkinajohtajana Lumene tuo apteekkeihin asiakasvirtaa suomalaisten kuluttajien toiveisiin tarkasti vastaavan uuden tuotesarjan kautta. Lumenen vahvaa ihonhoitokokemusta on täydennetty hyödyntämällä sekä apteekkien omia näkemyksiä että Youth Experts -tiimin asiantuntijoita luonnon, ihon, kemian ja terveellisten elämäntapojen  saralta. Apteekeissa ei Suomessa ole vastaavaa, näin kokonaisvaltaisesti ihon nuorekkuuden säilyttämiseen keskittyvää kotimaista kosmetiikkasarjaa, joten myös suomalaisuus on Lumenen valttikortti uudessa jakelukanavassa.

Lumene LAB -tuotesarja yhdistää innovatiivisella tavalla modernia anti-aging-teknologiaa, pohjoisen luonnon raaka-aineita eli tunturimustikkaa (myös variksenmarjana tunnettu) ja mustaviinimarjaa sekä viimeisintä tietotaitoa. Tuotesarjan teho ja turvallisuus on todettu laajoin, riippumattomien tahojen toimesta tehdyin tutkimuksin sekä perusteellisin dermatologisin tutkimuksin. Kaikki nämä tekijät yhdessä ovat mahdollistaneet kohderyhmän valikoivaan tarpeeseen vastaavan tuotesarjan kehittämisen.

Lumene LAB -tuotteet kehitetään ja valmistetaan LUMENE Oy:n omalla tehtaalla Espoossa.

www.lumenelab.fi

LUMENE Oy on yksi Suomen ihanteellisimmista työnantajista

14.5.2012

LUMENE Oy on yksi vuoden 2012 ihanteellisimmista työnantajista kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa. Tämä selviää Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta, johon vastasi yli 6 700 opiskelijaa.

Suomen ihanteellisimpia työnantajia ovat ne, jotka tarjoavat nuorille mielenkiintoisia ja haasteellisia työtehtäviä niin, että työn ja vapaa-ajan tasapaino kuitenkin säilyy. Monet työnantajat panostavatkin joustavuuteen ja se heijastuu ihanteellisimpien työnantajien ranking-listoilla.

LUMENE Oy on ensimmäistä kertaa päässyt mukaan Universumin opiskelijatutkimuksen rankinglistalle ja sijoittui vuoden 2012 opiskelijatutkimuksessa upeasti 10. sijalle kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa. Rankinglistalla on mukana sata työnantajaa.

Universumin opiskelijatutkimukseen vastasi yli 6 700 kaupallisen, tekniikan, juridiikan ja IT-alan yliopisto- ja korkeakouluopiskelijaa. Tutkimuksessa kerättiin yhteensä yli 22 000 arviota työantajista.

Lumene tuo lakan kantasoluteknologian ihonhoitoon ensimmäisenä maailmassa

26.4.2012

LUMENE Oy on kehittänyt yhteistyössä VTT:n kanssa täysin uuden kantasoluteknologian, jonka pohjana on suomalainen lakka. Teknologia kehitettiin yksinoikeudella LUMENE Oy:lle. Lakan kantasoluteknologia jatkaa LUMENE Oy:n innovaatioiden sarjaa, joissa pohjoisen luonnon raaka-aineita hyödynnetään kosmetiikan tarpeisiin uusimman teknologian avulla. Lakan kantasoluteknologiaa soveltamalla LUMENE Oy avaa uuden teknologiasovelluksen ja siirtyy tuotekehityksessään uudelle tasolle.

Suomalaisesta lakasta peräisin olevaa innovatiivista kantasoluvalmistetta käytetään Lumene Excellent Future -ihonhoitotuotteissa, jotka tulevat markkinoille toukokuussa. Excellent Future -sarja on ensimmäinen kaupallinen tuote maailmassa, jossa hyödynnetään pohjoisten marjojen soluviljelyä. LUMENE Oy:llä on patenttihakemus vireillä tuotteiden koostumuksen ja tehokkuuden osalta.

Kaksi johtavaa toimijaa yhdistivät erityisosaamisensa
Lakan kantasoluvalmisteen tuotantomenetelmä edustaa bioteknologian uusinta kärkeä. Raaka-aineen kehityksestä vastasi VTT* ja LUMENE Oy kehitti siitä kosmetiikkateollisuuteen sopivan sovelluksen sekä vastasi raaka-aineen tutkimuksista tehokkuuden sekä turvallisuuden osalta. Näin projektissa yhdistyivät kahden oman alansa kärkeä edustavan suomalaisyrityksen erityisosaamisalueet, ja lopputuloksena on yksi merkittävimmistä kosmetiikkainnovaatioista Suomessa.

”Kansainvälisen kasvun aikaansaaminen kosmetiikka-alalla edellyttää paitsi vahvaa omaa tuotekehitystoimintaa, myös hyviä partnereita. VTT on meille luonteva ja mieluisa kumppani muun muassa siksi, että heillä on innovatiivista osaamista pohjoisten marjojen hyödyntämisestä uusimman teknologian keinoin”, toteaa LUMENE Oy:n toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.

Lakan kantasolu-uute – lakan hyödyt moninkertaisina
Lakan kantasolu-uute sisältää luonnon voimakkaita antioksidantteja, flavanoleja, noin 10 kertaa enemmän kuin tuore lakka. Antioksidantit auttavat suojaamaan ihoa ulkoisilta, ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavilta tekijöiltä. Lisäksi uute edistää ihon kollageenin muodostumista, mikä auttaa säilyttämään ihon nuorekkaan kimmoisana. LUMENE Oy on teettänyt useita tutkimuksia eri tutkimuslaitoksissa keskittyen lakan kantasolu-uutteen ominaisuuksiin nimenomaan ihonhoidon näkökulmasta.

Lumenen tuotekehityksessä hyödynnetään pohjoisen luonnon raaka-aineita ja avointa innovaatiota
Lumene-ihonhoidon tuotekehitysstrategian keskeisiä elementtejä ovat pohjoisen luonnon raaka-aineet ja niiden ihon vanhenemista hidastavien ominaisuuksien tehostaminen sekä soveltaminen. LUMENE Oy:llä on oma tuotekehitysosaaminen ja -henkilöstö. Sen innovaatiot pohjautuvat vuosikymmenien ajalta tutkimukseen ja todellisiin, havaittuihin vaikutuksiin.

Yritys on käyttänyt tuotteissaan pohjoisen luonnon raaka-aineita vuodesta 1996 lähtien, ja marjat nousivat tuotteissa keskeiseen rooliin 2000-luvun alussa.  LUMENE Oy on ollut kosmetiikka-alalla pioneeri pohjoisten raaka-aineiden hyödyntämisessä.

”Jotta tuotekehityksemme pysyisi jatkossakin alansa kärjessä ja jotta voimme luoda menestyksekkäitä tuotteita niin suomalaisille kuin kansainvälisille kuluttajille, tiivistämme entisestään yhteistyötämme asiantuntevien ulkopuolisten tahojen kanssa. Partnereiden avulla hyödynnämme avoimen innovaation luomia mahdollisuuksia teknologioiden kehityksessä. Yhteistyö VTT:n kanssa on ollut erittäin hedelmällistä ja bioteknologian antamien mahdollisuuksien kautta olemme pystyneet laajentamaan raaka-ainevalikoimaamme merkittävästi. Yhteistyömme jatkuu jo uusien projektien parissa", kertoo LUMENE Oy:n innovaatio- ja tuotekehitysjohtaja Tiina Isohanni.

Lumene Excellent Future -ihonhoitotuotteet tulevat myyntiin kevään aikana ensin Suomessa ja Ruotsissa, sitten Venäjällä. USA:ssa tuotteet lanseerataan syksyllä 2012.

*Tutkijat: Nohynek, L., Bailey, M., Tähtiharju, J., Oksman-Caldentey, K.-M., Rischer, H. & Puupponen-Pimiä, R.

LUMENE Oy:n hallitukselle uusi puheenjohtaja

31.1.2012

Alice Avis nimitettiin 30.1.2012 LUMENE Oy:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Avis on aiemmin toiminut muun muassa The Sanctuary Spa Holdingsin toimitusjohtajana ja Marks & Spencerin markkinointijohtajana.

CapMan Oyj:n hallituksen puheenjohtaja ja Senior Partner Heikki Westerlund nimitettiin samalla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

LUMENE Oy:n hallitus:
Alice Avis, puheenjohtaja
Christian Lorenzen, hallituksen jäsen, Langholm Capital LLP, Partner
Richard Rivers, hallituksen jäsen
Heikki Westerlund, hallituksen jäsen, CapMan Oyj, Senior Partner ja hallituksen puheenjohtaja

Vuoden parhaat

16.1.2012

Elle

Elle-lehti palkitsi kuusi Lumene-tuotetta Elle Beauty Awards 2012 -kilpailussa. Parhaimpien tuotteiden joukkoon valittiin Lumene Natural Code Eye Dramatizer Trio Luomivärit ja Lumene For Men Raikastava Kasvopesu. Lisäksi lukijat saivat äänestää suosikkejaan. He valitsivat vuoden parhaiden tuotteiden joukkoon Lumene Wild Rose Kosteuttavan Huulipunan, Vitamin C+ Ravitsevan Tehohoidon, Natural Bronze Kevyesti Päivettävän Kosteusvoiteen ja Lumene For Men Väsyneen Ihon Virkistäjän.

Cosmopolitan

Cosmopolitan-lehti palkitsi kolme Lumene-tuotetta Cosmopolitan Beauty Awards 2012 -kilpailussa. Vuoden parhaiden tuotteiden joukkoon valittiin: Lumene Beauty Base Valovoide, Lumene Natural Bronze Kevyesti Päivettävä Kosteusvoide ja Lumene For Men Rauhoittava Partabalsami.

Trendi

Trendi-lehden testiryhmä valitsi vuoden 2011 parhaista kosmetiikkauutuuksista Lumene Lingonberry Hoitavan Huulilakan vuoden parhaaksi viimeistelijäksi.
”Huulituotteiden kiiltonahkakenkä; juhlava, vähän överi mutta niin näyttävä. Täsmälöytö niihin hetkiin, jolloin haluan huulipunan voimakkuuden kiillon kanssa. Ventovieraatkin ovat kysyneet, mitä tuotetta minulla on huulillani.”

Gloria

Gloria-lehti valitsi Lumene Beauty Base Valovoiteen yhdeksi vuoden 2011 parhaista kosmetiikkauutuuksista.
”Lumenen valovoide onnistuu olemaan yhtä aikaa huomiota herättävän tehokas ja luonnollisen huomaamaton.”

Evita

Evita-lehti valitsi Lumene Beauty Base Meikin Pohjustusvoiteen vuoden 2011 parhaimmaksi pohjustuotteeksi.
”Kun käytän tätä en tarvitse enää puuteria. Pieni määrä meikin alle, ja kiilto pysyy kurissa koko päivän.”

Olivia

Olivia-lehti palkitsi kaikkien aikojen parhaat tuotteet. Parhaimpien tuotteiden joukkoon valittiin Lumene Silmämeikin Poistoaine Waterproof ja Lumene Beauty Base Silmämeikin Pohjustusvoide.

Lisäksi lukijat saivat äänestää suosikkejaan Olivia-lehden internet-sivuille. Kyselyyn osallistui 589 lukijaa. He valitsivat suosikeikseen mm. Lumene Silmämeikin Poistoaineen Waterproof, Matt Touch Syväpuhdistavan Turvenaamion, Vitamin C+ Kirkastavan Tehohoidon, Translucent Mineraali-irtopuuterin ja Arctic Sun Aurinkopuuterin.

Sport

Sport-lehti valitsi vuoden 2011 parhaaksi kosteusvoiteeksi Lumene Sensitive Touch 5 min. Rahoittavan Tehovoiteen.
”Kyllin ohut, sopii monille ihotyypeille. Mieto tuoksu ja riittoisa. Helppo ottaa mukaan. Rauhoittaa ja vahvistaa tehokkaasti niin saunomisen, hiihdon, avantouinnin kuin auringonoton jälkeen. Erinomainen voide couperosaiholle, jos ulkoilee paljon.”

Lily

Lily valitsi vuoden 2011 parhaat kauneustuotteet. Voidemaisten luomivärien ykköseksi nousi Lumene Radiant Touch Voidemaiset Luomivärit. Kiinnostavimmaksi huulituotteeksi Lily valitsi Lumene Lingonberry Hoitavan Huulilakan.
http://www.lily.fi/juttu/lily-valitsi-vuoden-2011-parhaat-kauneustuotteet

Lumene jatkaa taitoluistelija Kiira Korven sponsorina

9.1.2012

Taitoluistelun hallitseva Suomen mestari Kiira Korpi jatkaa yhteistyötä Lumene-kosmetiikkamerkin kanssa. Valovoimaista Korpea tullaan näkemään muun muassa talven Lumene-meikkien ja -ihonhoitotuotteiden markkinoinnissa.

Takaisin